Blogi

Suurin osa tämän blogin helmitöistä on Mustasaaren, Vaasan ja Laihian alueen kansalais- ja aikuisopistojen helmikurssilaisten tekemiä.
Meitä helmiin hurahtaneita on paljon ja tämän blogin tarkoitus on olla meille "helmihulluille" kohtauspaikka ja samalla voidaan näyttää kaikille helmistä kiinnostuneille mitä me tehdään.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Helmikurssilta kuvia

Vuosi vaihtui ja jälleen on uusia helmityö haasteita.
Ensimmäinen haaste minulle on miten minä saan kuvia tähän blogiin kun en itse pääse joka paikkaan kuvaamaan. Eli toivoisin että kaikki ketkä osallistuu Elenan helmikursseille alkaisi käyttämään Facebookia ja liittyy Hobbyhelmi ryhmään jonne voi laittaa kuvia omista töistä. Minä voin sitten "kopsata" kuvat sieltä ja lisätä tähän blogiin niin että kaikilla on mahdollisuus nähdä mitä me tehdään. No siinä oli toivomukset nyt sitten on kuvien vuoro.
Kaksi helmikurssi kertaa on jo takanapäin joten kuvat ovat Mustasaarein aikuisopiston kursseilta.













Elena toi meille näytille kaksi uutta tekniikkaa tai oikeasti ollaan me tai ainakin joku jo aikaisemmin tehnyt jotakin näillä teknikoilla mutta ainahan joku kikka unohtuu. Ensimmäinen oli African Helix josta tehtiin erivärisiä ja eri kokoisia naruja.









Toinen tekniikka  Cubic raw on aivan ihana ja siillä voi tehdä vaikka minkalaisia koruja. Minä aloitin tekemään ristiä joku toinen kaulakorua tai käsirengasta.