Blogi

Suurin osa tämän blogin helmitöistä on Mustasaaren, Vaasan ja Laihian alueen kansalais- ja aikuisopistojen helmikurssilaisten tekemiä.
Meitä helmiin hurahtaneita on paljon ja tämän blogin tarkoitus on olla meille "helmihulluille" kohtauspaikka ja samalla voidaan näyttää kaikille helmistä kiinnostuneille mitä me tehdään.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Tuuralan helmitreffeiltä

Jälleen kerran Elenan järjestämät helmitreffit keräsi suuren määrän helmiin hurahtaneita. Kuten kuvista näkee melkein kaikki istuu pää alaspäin ja silmät tiiviisti kiinni omassa helmityössä.
Vaikka ollaankin keskittyneitä ei se keskustelua haittaa. Me nauretaan, autetaan ja annetaan ideoita toisilemme.

Tämä herrasmies ei uskaltanut aivan sisälle tulla (onneksi), mutta kiersi taloa varmasti tarkastamassa että ollaan kunnolla.

Koska en tiedä kaikkien nimiä niin kuvissa ei ole tekijöiden nimiä.
Ihan aluksi kuvia valmiista helmitöistä jotka oli näytteillä.
Helmet pujotettu ohuelle rautalangalle ja yhdistetty taitavasti.
Tuloksena ihana kukkakimppu.



Lähikuva kukista


Tässä myös kukkakimppu. Vaasin ympärillä helmikoriste.


Putkihelmistä,siemenhelmistä ja suuremmista helmistä.


Lähikuvassa näkyy keskellä oleva "kori" jossa kynttilä.
Seuraavaksi kuvia helmikirjonnasta. Jos ei halua tehdä ristipisto- tai kanavatöitä voi tehdä tämän helmillä. Lopputulokset on aivan ihania mutta painavia, voin ainoastaan kuvitella mikä määrä helmiä näihin on mennyt.
Tämän enkelin muistan lapsuudestani silloin se oli tehty ristipistolla. T
Tämä on helmistä tehty taidonnäyte.

Kukapa ei haluaisi tätä kukkaispyörää.
Pikkutarkaa helmikirjontaa meneillään.


Aivan ihanaa kukka helmikirjointaa
Lähikuva kukasta
Kyllä niitä eläimiä voi tehdä helmistä ja rautalangasta.
Kaksi valmista liskoa.

Tulossa norsu (valmis on Elenan malli)

Joutsen

Sama joutsen toiselta puolelta
Helmikudontaa kudontakehyksissä (tätä minunkin pitää kokeilla)
Ihanat värit, en valitettavasti tiedä mikä lopputulos on.


Seuraavaksi käsirenkaita ja kelttiläinen solmu.
Peyote ja herringbone tekniikkaa tässä kaksipuolisessa
salmiakkikuviossa.
Tulossa käsirengas eri kokoisista salmiakkikuvioista.


Tässä vasta aloitteella oleva värikäs käsirengas. Malli sama kun yllä olevassa kuvassa.

Tässä tulossa kelttiläinen solmu. Teknikka sama kuin yllä olevissa,
eli peyote ja herringbone.
Valmiita ja tekeillä olevia kaulakoruja sekä pöytäliina
Ohje tähän kaulakoruun  oli löydetty netistä

Tässä tulossa kaulakoru.

En ole varma mutta luulen että tässä venäläinen spiraali siemen- ja putkihelmistä.

Kaunista eri värisistä sinisistä helmistä

Osaksi tekijän itse keksimä kaulakorumalli jossa on käytetty superduo ja siemenhelmiä
valmistui pikavauhtia.


Pöytäliina ja käsirengas
cabochon saa helmiä ympärilleenssä

Ristijä eri kokoisista ja värisistä helmistä

Meidän helmihullujen karkkipöytä.
Tässä tulee Elenan valmistama malli. Tämän meidän pitää tehdä kun syksy tulee ja helmikurssit alkaa


Lähikuva

Sitten viimeiseksi kuvia paperitöistä joita myös oli näytteillä


Tässä oli tämän kertaiset kuvat Tuuralan helmitreffeiltä. Valitettavasti en enää pääsyt viimeisenä päivä käymään kun minuun iski aivan mahdoton kevät/kesä flunssa. Olen tässä kirjoittamisen oheessa ehtinyt niistää jo yhden nessu paketin.
Ei muuta kuin hyvää kesää kaikille ja jos aika ja ilmat antavat mahdollisuuden niin kirjoittelen jotakin myös kesän aikana joten käykää kurkkaamassa blogia aina välillä.

torstai 14. toukokuuta 2015

Kuvia Vaasan opiston kevätnäyttelystä

Kävin katsomassa mitä kaikkea hienoa oli esillä Vaasan opiston kevätnäyttelyssä. Tässä tulee paljon silmäruokaa ja "pitää tehdä" helmitöitä