Blogi

Suurin osa tämän blogin helmitöistä on Mustasaaren, Vaasan ja Laihian alueen kansalais- ja aikuisopistojen helmikurssilaisten tekemiä.
Meitä helmiin hurahtaneita on paljon ja tämän blogin tarkoitus on olla meille "helmihulluille" kohtauspaikka ja samalla voidaan näyttää kaikille helmistä kiinnostuneille mitä me tehdään.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Ei helmistä, mutta kalanruodoista.

Koruja kalanruodoista ja luista

Olin lauantaina kurssilla jossa valmistettiin koruja kalanruodoista, kalannikamista, kiduksista ...

Ihan kiva on tietää miten voi hyödyntää koko kalan, mutta minulla on hieman vaikeuksia hajun kanssa. Kuulemma haju katoa ajan myötä mutta en ole siitä aivan varma. Tuntuu vähän kummalta laittaa jotakin kalanhajuista kaulan tai käden ympärille. Nähtäväksi jää tulenko minä tekemään enemmän koruja kalanruodoista.


Väriä luihin saa liottamalla eri "nesteissä". Esim. suopursu tekee luista keltaisia. Yksi osallistuja oli pitänyt kalannikamia yön yli kahvissa ja sai aika kivan ruskean värin.

Hienoja mutta vähän omituisia tuotteet kuitenkin on.
Tässä kuvia kurssilta.















perjantai 21. maaliskuuta 2014

Ahkerat helmeilijät

Kävin napsimassa muutaman kuvan iltapäivärymässä 15minuuttia sitten. Tässä tulee viimeisemmät kuvat. Sirpa kertoi että enää puuttuu noin 5000 helmejä tästä taulusta.



Pääsiäinen on tulossa ja tietysti pääsiäisnoidat. Tässä yksi "mallikappale" ja yksi tekeillä. Noidat tehdään puuhelmistä ja rautalangasta.







Lila on ollut tämän talven/kevään väri ja lila on käytetty monessa helmityössä, tässä on tulossa Turkkilainen ketju.

Kuvia

Aika on mennyt liian nopeaa ja minä huomasin että en ole kirjoittanut enkä lisännyt tänne kuvia pitkään aikaan.
Kuvat on otettu helmi-maaliskuusa päivä ja iltakurssilaisten töistä. Valitettavasti en muista tekijöiden nimiä mutta jos ne tulee mieleen niin lisään nimet myöhemmin.